Heippa! Kuten kenties olettekin jo ehtineet havaita, on Vihreä lippu -raati uudistanut bloginsa yleisilmettä. Näin joulunaikaan taustalla saa seikkailla tonttulakkiin sonnustautuneet ressut. Uudistuksen huumassa on myös toimintamme purjehtinut valloittamattomille vesille.

Olemme nimittäin aloittaneet yhteistyön muiden Vihreä lippu -koulujen kanssa! Muutama viikko takaperin organisoimme yhteistyötapaamisen, jossa paikalla oli porukkaa Maunulasta, Töölöstä ja Itäkeskuksesta. Kerroimme muille mm. järjestämästämme vegaanikeksitempauksesta ja samalla saimme ideoita muiden koulujen toiminnasta. Saattaa myös olla, että toteutamme näiden koulujen kanssa jonkin yhteisen tempauksen esimerkiksi kirppiksen tai siivouspäivän. Tai sitten meille ominaisella kilpailuhengellä haastamme muut koulut kanssamme skabaan käytettyjen kirjojen kulutuksen lisäämisestä.

Maanantaina yhteistyökuviot jatkuvat osallistuessamme Märskyssä Vihreä lippu ja joulunaika -aiheiseen tapaamiseen. Siitä lisää myöhemmin.

Itsenäisyyspäivän kunniaksi vielä eräs ilmoitusasia: vastuu kirjakirppiksen järjestämisestä on siirtynyt OPKH:lta Vihreä lippu-raadille. Käytäntö ei juuri muutu paitsi siten, että päätimme luopua pöytien ennakkovarauksesta. nyt siis kuka tahansa voi ilman ilmoittautumista tulla myymään kirjojaan. Helppoa, vaikka itse sanonkin. Lisäksi pohdimme, olisko kirppiksen ajankohta parempi siirtää jaksonaloituspäivän sijaan palautuspäivään. Tämä siksi, että olemme havainneet palautuspäivänä olevan varsin paljon luppoaikaa. Sen voisi hyvin käyttää kirjashoppailuun. Mitä mieltä te olette? Palautuspäivä vaiko jaksonaloituspäivä?

Nyt kuitenkin hyvää itsenäisyyspäivää ja hieman myöhäiset onnittelut uusille ylioppilaille myös Vihreä lippu -raadin puolesta!